Yhdeksäsluokkalaiset vierailivat Helsingin yliopistolla

Me Merilahden peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset uskonnon opiskelijat vierailimme Helsingin yliopistolla eräänä tammikuisena keskiviikkoiltapäivänä. Kävelimme koululta Rastilan metroasemalle ja menimme siitä metrolla Helsingin yliopistolle. Metrolta kävelimme lopun matkan yliopistolle.

Huoneessa meidät vastaanotti Mulki Al-Sharmani, joka on Islamilaisen teologian lehtori Helsingin yliopistossa. Mulki kertoi meille muun muassa Islamilaisesta etiikasta ja muista aiheista, jotka koskevat esimerkiksi sukupuolta, avioliittoa ja maahanmuuttoa. Mulkin kanssa kävimme keskustelua erilaisista asioista ja hän esitti meille kysymyksiä.

Yksi kysymyksistä oli: “Mitä Islam on teille?”

Johon tuli vastauksia esimerkiksi: “uskonto” tai “rauhaa”

“Kyllä, Islam voi tarkoittaa monta eri asiaa monelle eri ihmiselle”, hän vastasi.

Aikaa ei ollut hirveästi, joten Mulki pyysi meitä kyselemään häneltä eri kysymyksiä loppuajaksi. Retki oli hyvin hauska ja opimme paljon eri asioita. Opimme miettimään asioita eri kulmista ja keskustelemaan niistä muiden kanssa. Jos meillä olisi mahdollisuus mennä käymään Mulkin luona uudestaan menisimme varmasti.

Teksti: 9.-luokkalaiset Aisha ja Aicha

Kylässä Vesalan peruskoulun kasvihuoneella

Retki tehtiin 8.11. Menimme Vesalaan ja siellä oli kaikki mukana.  Minun mielestäni siellä oli tosi kivaa. Oli paljon eläimiä minun mielestäni oli paras eläin oli käärme.

Birhat, 4a

Retken tarkoitus oli viihdyttää pimeää ja märkää syksyä. Ensiksi lähdimme koululta 9.15. Siitä kävelimme metroasemalle, metrolla menimme Itäkeskukseen. Itäkeskuksessa vaihdoimme metroa Mellumäen metroon. Jäimme Kontulassa ja kävelimme lyhyen matkan Vesalan koululle. Vesalan koululla meidät otettiin vastaan ja kerrottiin kasvihuoneen säännöt. Sen jälkeen meidät jaettiin neljään ryhmään. Vesalan koululla oli tosi paljon eläimiä. Esimerkiksi marsuja, pupuja, kotiloita, kanoja ja kukkoja, lintuja kilpikonnia, gerpiilejä, käärme ja iguaani. Sitten kun oltiin katsottu eläimiä tarpeeksi oli aika lähteä koululle.

Mandi, 4a

Minun luokkani 4A meni 8.11. Vesalan kouluun. Menimme eläinhuoneeseen eli kasvihuoneeseen käymään. Siellä oli kivaa. Ja siellä oli käärmeitä ja kaikenlaisia eläimiä. Minun lempieläin oli iguaani ja mielestäni söpöin eläin oli hamsteri. Sieltä sain hyviä kuvia puhelimeen. Matkalla sinne puhuimme kaverin kanssa. Ja meidän luokka meni sinne metrolla.

Markus, 4a

 

Taidetestaajat Carmenin jäljillä

Ensiksi tulimme kouluun 9.30 ja haimme ruokalasta eväät. Menimme luokkaan ja katsoimme esitykseen liittyvän videon. Sen jälkeen lähdimme tilausbussiin 8A, D ja E luokkalaisten kanssa. Bussimatka kesti noin puolitoista tuntia. Kun vihdoin olimme perillä, menimme Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevaan kulttuurikeskus Verkatehtaaseen. Tila oli aika iso ja hienosti sisustettu. Sisällä jouduimme odottamaan hetken aikaa, että esitys alkaisi.

Esityksen alussa naisnäyttelijä eli Carmen vei liikunnanopettaja Tomin lavalle. Esityksessä oli Carmen ja kuusi miestä. Carmenia tapettiin monta kertaa ja hän kaikesta huolimatta heräsi henkiin joka kerta. Esityksessä oli paljon tanssimista, laulamista ja musiikkia. Siinä oli flamenco tanssia, steppausta ja oopperaa. Esitys oli feministinen, omatulkintainen ja jollain tapaa siinä oli myös taidetta.

Esityksen jälkeen lähdimme takaisin kouluun ja siitä kotiin.

Kirjoittajat: 8A-luokkalaiset

Mallintamista Summamutikassa

Vierailimme matematiikkaluokka Summamutikassa keskiviikkona 26.9. Vierailun aiheena oli lääketieteellinen mallintaminen. Tunti pidettiin matematiikan luokassa, sillä emme valitettavasti päässeet laboratorioon. Vierailu oli aamulla klo 9-10.

Teimme 2D- mallintamistehtävän. Siinä oli laatikko, jossa oli erikokoisia ja – muotoisia esineitä. Niitä piti tunnustella ilman niiden näkemistä, ja yrittää piirtää ne laatikon kanteen. Se oli mielenkiintoinen harjoitus, joka ns. kuvasti mallintamista.

 

 

 

 

 

Meille näytettiin diaesitystä ja videota lääketieteellisestä  mallintamisesta. Sen jälkeen  opimme myös matematiikasta ja matemaatikoiden koulutuksesta ja työpaikoista.  Tunnin piti yliopiston oppilas, joka opiskelee matematiikkaa. Hän kertoi meille myös matematiikan opiskelusta yliopistossa.

– Venla ja Eeva, 8E

Elämyksellistä oppimista Bengtsårin luontoretkellä

Merilahden peruskoulun luonto- ja tiedepainotteisessa opetuksessa opiskelevat 8.-luokkalaiset tekivät kahden yön leirikoulun Hangon edustalle Bengtsårin saarelle. Mitä leirikoulussa tapahtui ja opittiin? Tämän lukuvuoden ensimmäisessä blogikirjoituksessa oppilaat kertovat leirikoulusta.

Merilahden peruskoulun luonto- ja tiedepainotteisessa opetuksessa opiskelevat 8.-luokkalaiset matkasivat leirikouluun Benkkuun eli Bengtsårin leirisaareen. Saari sijaitsee Hangon edustalla.

“Benkkuolympialaisia ja seikkailua

Saarella meille tehtiin Bengtsårin olympialaiset. Olympialaisissa olisi erilaisia tehtäviä ja voittaja sai siitä pisteitä. Ensimmäiselle sijalle tehtävässä tullut joukkue saisi 2 pistettä ja toiselle sijalle tullut joukkue saisi 1 pisteen. Olympialaisten erilaisia aiheita oli muun muassa fysiikka, matematiikka, kemia, biologia, liikuntaa ja maantietoa.

Luultavasti meillä oli kuusi erilaista kilpailua. Ne kilpailut olivat 1. heijastussuunnistus, 2. sienten kerääminen 3. sienten tunnistaminen 4. kävellä yhtä nopeasti kaksi kertaa talon ympäri 5. sammalten kerääminen 6. loppusiivous ja 7. paperilla olevat tehtävät.

Sienten keräämisessä opimme missä sieniä voisi löytää. Sieniä löytyi eniten metsän sisältä puiden juurilta ja sammalien ja mustikkapensaiden keskeltä.

Sienten tunnistamisessa opimme tunnistamaan sieniä ja tiedon hakua koska me saimme käyttää sienikirjoja ja omia kännyköitä.

Sammalten tunnistamisessa opimme tunnistamaan kuutta eri sammallajia toisistaan. Haastavinta oli löytää sulkasammal. Muita sammalia olivat karhunsammal, rahkasammal, kynsisammal, seinäsammal ja kerrossammal.

Saarella kävimme myös näköalakalliolla. Ja sinne me jouduimme suunnistamaan ihan itse. Matkalla sinne me näimme rantakäärmeen ylittävän tien.

Näköalakalliolla testasimme kaikua metsään. Mitä lähempänä olimme vastarantaa niin sitä paremmin kaikui. Näköalakalliolla oli myös todella hieno näköala.

Menimme myös etsimään hiidenkirnua. Matkalla sinne löysimme kallion, joka oli aivan sammalten peitossa. Valitettavasti emme löytäneet hiidenkirnua mutta sillä matkalla keräsimme kaikki sammaleet mitkä piti löytää.

Soudimme myös kajakeilla, ja se oli todella kivaa. Soudimme saaren edessä kaislikkojen lähellä. Meillä oli pelastusliivit päällä kun soudimme. Onneksi minä en kastellut itseäni mutta jotkut muut saattoivat kastella itsensä.”

Sieniä löytyi syvällä metsän uumenissa. Tunnistatko kuvan sienen?

“Sieniä kasvaa mustikkapensaiden seassa

Saarella aloitimme Bengtsårin olympialaiset. Pidimme monta turnausta, että tiesimme kuka voittaisi. Turnaukset erosivat toisistaan. Turnauksien aiheena olivat biologia, fysiikka, matematiikka, kemia ja maantieto. Bengtsårin olympialaiset jakautuivat seitsemään eri turnaukseen, kuten sienten etsimiseen, niiden tunnistukseen, heijastussuunistus, tehtävien ratkominen, loppusiivous, tehtävä, jossa piti kävellä kaksi kertaa talon ympäri, ja piti tulla samaan aikaan kuin ensimmäinen kävely kerta sekä sammalten kerääminen.

Opimme löytämään sieniä. Sieniä löytyi syvällä metsän uumenissa. Ne sijaisivat kosteilla paikolla, kuten mustikkapensaiden seassa. Täytyi tunnistaa myös sienilajeja. Saimme käyttää apunamme puhelimia ja jopa kirjoja. Tämän aikana oppimme tiedon etsintää, jotta löytäisimme sienet. Opin myös tunnistamaan samalla sieniä.

Osana turnausta oli sammalten tunnistus. Vaikeinta sammaleen tunnistuksessa oli löytää sulkasammal, joka kasvoi vain yhdessä paikassa. Opimme tunnistamaan sammalia, kuten karhunsammal, kynsisammal, sulkasammal, rahkasammal, seinäsammal ja kerrossammal.

Kun menimme näköalakalliolle suunistimme sinne omin avuin, jonka avulla suunistustaitoni paranivat. Matka näköalakalliolle oli pitkä ja raskas, mutta lopulta pääsimme sinne. Näköalakallio oli todella korkea. Testasimme siellä kaikua, mitä lähempänä oli kallion reunaa sitä voimakkaammin kaiku kuului.

Menin myös kalastamaan. Ensimmäinen vaihe kalastamiseen oli madon löytäminen. Lopulta löysimme paikan, jossa oli kaivettu matoja. Pistimme madon koukkuun, ja aloimme kalastamaan. Valitettavasti emme saaneet kaloja, koska ne olivat liian pieniä, ja ne eivät tarttuneet koukkuun kunnolla. Tämän ansiosta opin kalastamaan.

Opin myös soutamaan kajakilla, joka oli mahtavaa. Soudimme saaren lähistöllä. Käytimme pelastusliivejä aina kun soudimme. Kun soudimme kajakilla kastuimme yleensä.

Näimme saarella erilaisia lajeja, joita opin tunnistamaan. Näitä lajeja oli esimerkiksi rantakäärme, joka oli kooltaan pieni ja sillä oli keltaiset täplät korvien kohdalla,  musta kyy ja valkohäntäkauris, jolla oli perhe.”

“Ei aivan perus koulupäivä?

  • Leirillä opin halkomaan puita.
  • Leirillä oli joitain tehtäviä mutta ne eivät olleet niin tylsiä.
  • Leirillä oli ihan kivaa.
  • Leirillä sai tehdä vapaa-ajalla mitä halusi.
  • Leirillä suunnistettiin yöllä.
  • Leirillä etsittiin ja tunnistettiin sieniä.
  • Leirillä mentiin katsomaan maisemia maisemakalliolle.
  • Leirillä meidän ryhmän nimi oli Catfish.”